jalokiven mystiikaa

Tarina sateenkaaren aarteesta

Aikojen alussa, kun taivaankannet oli taottu ja maat ja taivaat luotiin, Ukko Ylijumala juhli häitään morsiamensa Akka Raunin kanssa. Mutta Rauni surkeana valitti, että tämä maa se vaan on synkkää, pelkkää mustaa kalliota. Silloin Ukko jyrisi ja taivas salamoi. Pilvet peittivät synkän taivaan ja rankkasade kasteli mustan maan. Mutta pian sade lakkasi ja Pohjantuuli puhalsi pilvet pois. Aurinko pilkahti taivaalta ja nousi sateenkaari kaunis loistamaan. Ukko Ylijumala siitä sieppasi sateenkaaren päästä kiinni ja viskasi sen voimalla maahan. Kivet sinkoilivat ja maa tärisi. Sinne sulivat sateenkaaren kauniit kappaleet Karjalan kallioon, sinne tänne sirpaleina loistamaan.

Mitä Spektroliitti on

Suomalainen jalokivi. Sitä esiintyy hyvälaatuisena vain Lappeenrannan Ylämaalla, missä ensimmäiset esiintymät löydettiin välirauhan aikana 1940-luvulla Salpalinjan rakentamisen yhteydessä.
Ylämaalta louhittava kivi säteilee poikkeuksellisen voimakasta väriloistoa. Kivelle on annettu tätä kuvaava nimi, spektroliitti. Sen kiehtovuus perustuu värien rajattomaan vaihteluun, jota voi korostaa entisestään kiveä kääntämällä. Väriloiston saa aikaan kiven korttipakkamainen rakenne, joka koostuu millimetrin sadasosan paksuisista kerroksista. Laajan värivaihtelun ja voimakkaiden värien ansiosta spektroliitti on saavuttanut suurta suosiota niin koti- kuin ulkomaillakin. Useimmiten kivi taipuu kuitenkin kauniiksi koruiksi tai vaikkapa kodin koriste- ja tarve-esineiksi.


Ylämaalla sinun on myös mahdollista tehdä korusi itse


Ukko Ylijumalalta spektroliitin luomistyö onnistui helposti, mutta sen louhiminen ihmisvoimin Karjalan kovasta kalliosta on hieman työläämpää. Kokeile sinä kuinka onnistut siinä ja korun teossa.






Tutustut spektroliitin syntyyn ja sen louhintaan, sekä etsit ja
löydät sateenkaariaarteen. Muokkaat löytämästäsi kivestä
kivipajassa oikean jalokiven ja teet siitä opastuksella oman korun. Palaat monta kokemusta rikkaampana, josta omatekemäsi kivikoru on paras aarre. Olet kokenut louhimon taian ja kiven käsittelyn haasteet.


Ylämaalla sinua tai ryhmääsi palvelee ammattitaitoiset jalokivisepät. Yhdessä ja heidän opastuksella vierailusi Ylämaalla onnistuu.




Tauko ja nokipannukahvit louhoksen laavulla antaa uutta virtaa jalokivien etsintään.
Hiomolla alkaa varsinainen taikojen teko. Itse löytämästäsi kivestä alkaa korun valmistus
yllätyt taidoistasi, omatekemäsi kivikoru on paras aarre.











Ylämaalla vierailut louhoksella ja kivenhionta elämystapahtumia järjestää paikallisten yrittäjien
perustama Ylamaa Mystique Oy. Räätälöidyt elämys palvelut: Puh: 045 8783855   email: info@ylamaamystique.fi 
Ylamaa Mystique Oy