Ylämaalla toimivat kyläyhdistykset

Hujakkalan alueen kyläyhdistys

Hujakkalan kylä Lappeenrannan eteläisessä osassa. Keskikaupungista matkaa noin 45 kilometriä ja Vaalimaalle noin 16 kilometriä. Kylä rajoittuu Miehikkälään.
Hujakkala  muodostuu 5 pienestä kyläryhmästä; Husu, Parkkola, Autio, Hujakka, Väkevälä ja  Nurmela, joista kaksi viimeistä ovat entistä Säkkijärven pitäjää. Asukkaita noin 150.  Maa- ja metsätalous on vielä merkittävä toimeentulon antaja. Kylän alueella toimii kolme kivialan yritystä, jotka työllistävät jonkin verran asukkaita.
Alueella on myöskin kaksi palvelualan yritystä; Ylämaan Rajamaja josta saa majoitus- ja juhlapalveluja sekä kokoustiloja käyttöön, sekä Lahtelan maatilamatkailu- ja majoituspalveluja .
Hujakkalan alueella virtaa Urpalanjoki, jossa on Joutsenkosken Voimalaitos, joka tuottaa sähköä valtakunnan  verkkoon. Lisäksi toimiva mylly, josta voi ostaa jauhot ja ryynit  ilman lisäaineita.
Samasta osoitteesta on saatavana myöskin hierontaa ja jalkahoitoa.
Kylällä on mansikkaviljelmä josta saa tuoreet ja maukkaat mansikat kesällä,
sekä luomutila josta saa tattaria ja spelttiä. Kylämaisemaa kaunistaa Joutsenkosken yläpuolella oleva  Suurijärvi ja alapuolella  Väkevänjärvi lähellä valtakunnan rajaa. Kylällä on seurojentalo jota kunnostettiin talkoilla kesällä 2010.

pj. Paavo Apo
Mäkiharjuntie 83, 54430 Hujakkala
040-5314475
paavo.apo@pp.inet.fi



  • Sirkjärven kylätoimikunta
    Puheenjohtaja Harri Hämäläinen
    puh. 050 586 1618 


  • Nutikan kyläyhdistys
    pj. Teuvo Hietasara
    Rummunkuja 7, 54410 Ylämaa
    050-5429052
    teuvo.hietasara@gmail.com
    https://nutikankylayhdistys.wordpress.com/



  • Ylijärven kyläyhdistys
    pj. Erkki Mäkinen
    Luukuntie 84, 54460 Ylijärvi
    0400-799481
    erkki.a.makinen@hotmail.com